sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

You only live once

Rainbow Beachilla paistaa aurinko ja taalla on ihanaa ja kuumaa. Tuntuu kuin olisi aina terassilla. Me ei olla juotu kauheesti  ennen kuin paastiin Rainbow Beachille ja meidan rappioelama alkoi. Kaikki alkoi nuotiosta. Illalla on tosi viileata ja pitaa sita lammitella jossain kun asutaan teltassa. Nuotion aarelle keraantyy joka ilta sikana ihmisia ja pullojen sihina vain kuuluu korvissa. Ollaan siis juotu joka ilta Rainbow Beachilla, paitsi yhtena paivana kun oli liian hirvea krapula.

Meilla on kaveri Max, joka tulee joka paiva meidan kanssa sandblowlle kun hankin tekee retkia sinne toiselta hostellilta. Yleensa tosin vain pari kertaa viikossa, mutta muuten han tulee joka paiva meidan kanssa.Puhuttiin sit yhtena iltana, etta pitaisi ottaa aina yhdet mukaan ja katsoa auringonlaskua. Noh, tastahan se lahti ja aina kun kaveltiin takaisin hostellille niin alettiin miettiin, etta voihan sita viela pari ottaa :D Nyt ollaan rappiolla. Missattiin Emman kanssa yksi aamubussikin kun ei heratty heratyskelloon! (muuten ollaan loistavia tyontekijoita). Kiusataan toisiamme retkilla, juostaan perakkain ja hakataan toisiamme ja tietysti huudetaan ja nauretaan taysia! Hiekkalaudan taakse on helppo piiloutua tai matkia toista! Opetellaan myos bussitanssia, jota voidaan tanssia kun asiakkaat tulevat. Meidan pomo kertoi siita. Meidan pomo on ihanin ihminen, joka ollaan tavattu. Han on tosi rento ja kehuu meita aina. Hankin jai yksi ilta juomaan hostellille meidan kanssa ja teki todella hienon tuliesityksen. Taa juomiskulttuuri on todella erilainen kuin suomessa (ei mitaan eroa)  ja siksi harjoitellaan sita!

Meidan tyokuva taalla on tehda retkia sandblowlle (se on parasta mita taalla voi tehda eika ikina kyllastyta! Lisaksi pidetaan matkalla nesteytys kunnossa), sitten me otetaan 6 bussia paivassa ja saatetaan heidat hostellille. Oikeesti vain tanssitaan tai hepuloidaan paivabussilla. Se joutuu aina jakamaan flyereita, jolla on kauheempi krapula (yleensa mina).Aamubussi on rankin tyo. Kun kello soi aamulla niin toinen ottaa kyltin bussipysakille ja toinen tekee aamupalan. Se kumpi on bussapysakilla ei puhu mitaan, koska kuka puhuu oikeasti ennen 8 aamulla. Viimeinen tehtava on keittion siivous. Se sujuu aivan upeasti kahdelta yolla pienessa hiprakassa. Jos mennaan aikaisin nukkuun (mita ei tod tapahdu usein) niin sit huudetaan vain kaikille etta siivotkaa jalkenne. Nain ei tapahdu ja keittio on aamulla kuin pommin jaljilta, mutta todennakoisyys kasvaa etta ehditaan aamubussiin. :D

Emma on himoinnut nutellaa koko matkan ajan ja yksi paiva kun ma makasin kuolleena sangyssa niin Emma kaytti mua hyvakseen ja meni kauppaan kaikkien rahojen kanssa ja osti nutellaa. Sit se syo sita meidan huoneessa ja pistaa likaiset veitset mun tyynyn alle kun ei jaksa pesta niita ja huutaa ylasangysta, etta sun pitaa suojella mua. Meidan ovessa ei ole lukkoa ja jos joku (VOIN KERTOO ETTEI KUKAAN TULE) tulee niin voit puukottaa sen. Sori kaikille suomessa. Ollaan hapasty kaikki suomalaiset! Keraan itseni kun paasen takaisin! Ai niin, mut harmi et Itavalta kutsuu :D Keraan itseni kasaan sit sen jalkeen :)

P.s Kuka hullu pisti mut, Emman ja Bassin bileiden pitajiksi. Juotiin yksi ilta nuotiolla 4 aamulla ja meilla oli Emman kanssa paljon asiaa ja jauhettiin jotain tosi tarkeata suu vaahdossa (hiljaa tietenkin, niin kuin aina) ja joku tyyppi tuli huutamaan, etta olkaa hiljempaa. Me istuttiin toisella puolella pihaa, eika meilla ollut edes musiikkia. Me vain juteltiin ja naurettiin ja joku kehtaa tulla valittamaan. Enka myoskaan tajua miksi meidan kaverit menettaa kuulonsa. (Sori Hanna yritan hillita aantani kun palaan :D) Parasta tassa oli se etta se mies joka valitti, sai huudot kun huusi liian lujaa meille et olkaa hiljempaa ja me vain naurettiin! Eli tanaan on hyvat bileet kun me 3 rappioihmista koitetaan saada ihmisia juomaan ja pelaamaan peleja :D

-Paapi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti